22.12.1982

A:n kannetta edeltäneet tuomioistuintoimet

A oli B Oy:lle 28.2., 20.3. ja 22.4.1975 tiedoksi toimitettujen haasteiden nojalla Helsingin RO:ssa kertonut, että hän oli 29.9.1971 solminut yhtiön kanssa toimeen ottamista koskevan sopimuksen, jonka perusteella A tuli yhtiön toimitusjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi 1.1.1972 alkaen. Sopimuksen mukaan A:n toimikausi päättyi sen kuukauden lopussa, jona hän täyttäisi 65 vuotta. Kuitenkin A:lla oli oikeus niin tahtoessaan päästä vanhuuseläkkeelle jo 60 vuotta täytettyään. Yhtiöllä ei ollut oikeutta irtisanoa sopimusta muutoin kuin niissä tapauksissa, joissa työnantaja saattoi työsopimuslain mukaan purkaa työsopimuksen. Mikäli yhtiö kuitenkin vapauttaisi A:n tehtävistään ennen sovitun toimikauden päättymistä, A:lle oli tällöin maksettava samat eläke-edut, jotka hänelle kuuluisivat toimikauden päättyessä. Sopimuksen mukaan A:lla oli oikeus sanotun toimikautensa päättyessä saada kuukausittaista vanhuuseläkettä 60 prosenttia hänen viimeksi saamastaan palkasta luontaisedut siihen mukaan luettuina siten, että eläkkeestä vähennettäisiin hänen saamansa kansaneläke ja muut työ- ja niihin verrattavat eläkkeet samalla tavalla kuin yhtiön eläkesäätiön säännöissä oli määrätty muihin eläkkeensaajiin nähden. Muutoinkin eläke määräytyi soveltuvin osin mainittujen sääntöjen mukaisesti. Eläkkeen määrä oli sidottu palkkaindeksin muutoksiin.

Yhtiö oli 1.3.1974 päättänyt vapauttaa A:n tehtävistään. Tuona päivänä A:n ja yhtiön välillä oli solmittu eläkesopimus, joka oli hyväksytty yhtiön hallituksen samana päivänä pitämässä kokouksessa. Eläkesopimuksessa yhtiö oli sitoutunut maksamaan A:lle 8 167 markan suuruista kuukausittaista eläkettä työsuhteen päättymisestä lukien. Eläkkeen määrä oli sidottu palkkaindeksin lukuun 274, johon tulisivat sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain vahvistamat tarkistukset.

Yhtiö olikin suorittanut eläkesopimuksen mukaista eläkettä 31.12.1974 saakka, mutta laiminlyönyt sen jälkeen erääntyneiden erien maksamisen. Sen vuoksi A oli kanteessaan vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle sekä 1.1., 1.2. ja 1.3.1975 maksettaviksi erääntyneet eläke-erät indeksikorotuksineen kunkin erän osalta 11 416 markkaa 6 prosentin korkoineen erääntymispäivästä lukien että viimeksi mainitun päivän jälkeen vastaisuudessa erääntyvät kuukausierät sovittuine indeksikorotuksineen ja sanotun tavoin laskettavine korkoineen.

RO oli jutussa 4.8.1975 julistamallaan päätöksellä siinä mainitseminsa perustein hylännyt kanteen.

A:n haettua muutosta Helsingin HO:ssa B Oy omaisuus oli RO:n 5.8.1976 julistamalla päätöksellä määrätty luovutettavaksi konkurssiin. Konkurssissa 23.11.1976 toimitetussa saamisten valvonnassa A oli valvonut yhtiöltä olleet eläkesaamisensa etuoikeusasetuksen 4 §:n mukaisin etuoikeuksin. Koska A:n valvoma saaminen etuoikeuksineen oli sen johdosta, mitä verohallitus ja liikepankki C olivat konkurssivelkojina esiinhuudoissa sitä vastaan esittäneet, käynyt riitaiseksi, RO oli 29.3.1977 julistamassaan konkurssituomiossa osoittanut A:n näyttämään toteen saamisensa ja sille vaatimansa etuoikeuden eri oikeudenkäynnissä, jota koskeva kanne oli pantava vireille konkurssipesää sekä verohallitusta ja pankkia vastaan kolmen kuukauden kuluessa konkurssituomion lainvoimaiseksi tulemisesta. RO oli vielä määrännyt, että A:lle oli konkurssipesän varoista maksettava se määrä, mitä eri oikeudenkäynnissä vahvistettaisiin, kuitenkin enintään se, mitä konkurssissa oli valvottu.

HO oli hankittuaan selvitystä RO:ssa vireillä olleesta konkurssiasiasta, A:n sinne saattamassa velkomusjutussa 11.5.1977 antamassaan päätöksessä todennut, että A oli valvonut B Oy:n konkurssissa kapitalisoitua eläkesaatavaa yhteensä 2 228 504 markkaa etuoikeusasetuksen 4 §:n mukaisine etuoikeuksineen ja korkoineen 13.7.1976 lukien ja että HO:n käsiteltävänä oleva A:n jo ennen yhtiön konkurssiin asettamista vireille panema velkomusjuttu koski samaa saatavaa, jonka A oli konkurssissa valvonut ja jonka olemassaolon etuoikeuksineen RO oli kerrotuin tavoin osoittanut A:n näyttämään toteen konkurssipesän hallintoa ja saamisen riitauttaneita velkojia vastaan nostettavassa oikeudenkäynnissä. Sen vuoksi HO oli konkurssisäännön 96 §:n määräykset huomioon ottaen määrännyt, että A:n oli, mikäli hän halusi pysyä vaatimuksissaan uuden konkurssissa riitautetun saamisen vahvistamista koskevan jutun vireille panemisen sijasta haastettava konkurssihallinto ja saamisen riitauttaneet velkojat konkurssituomiossa mainitun kuuden kuukauden määräajan kuluessa vastaajiksi kysymyksessä olevaan jo vireille pantuun juttuun ja, RO:n velkomusjutussa julistaman päätöksen kumoten, palauttanut jutun RO:een ilmoituksesta aloitettavaa uutta käsittelyä varten.

A:n kanne

A oli B Oy:n konkurssipesälle ja C pankille 23.6.1977 sekä valtion edustajalle Uudenmaan lääninhallitukselle 27.6.1977 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Helsingin RO:ssa ajamassaan kanteessa vaatinut, että hänelle vahvistettaisiin maksettavaksi B Oy:n konkurssipesän varoista eläkesaatavaa etuoikeusasetuksen 4 §:n mukaisella etuoikeudella

1) 1.1.1975 - 13.7.1976 väliseltä ajalta 8 167 markkaa kuukaudessa 6 prosentin korkoineen laskettuna kunkin kuukausierän osalta asianomaisen kuukauden 1 päivästä, kaikki erät sidottuna sopimuksen allekirjoittamispäivän palkkaindeksilukuun 274, johon tulivat lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain vahvistamat tarkistukset laskettuna maksupäivänä voimassa olevien vahvistusten mukaisesti ja

2) kapitalisoituna 13.7.1976 jälkeiseltä ajalta yhteensä 2 228 504 markkaa 6 prosentin korkoineen 13.7.1976 lukien.

Lisäksi A oli vaatinut, että konkurssipesä, verohallitus ja pankki velvoitettaisiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Helsingin RO:n päätös 3.11.1978

Konkurssipesän, verohallituksen ja pankin kiistettyä kanteen RO oli lausunut selvitetyksi, että A oli 29.9.1971 B Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti 1.1.1972 alkaen toiminut sanotun yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Tuossa sopimuksessa oli sovittu hänen palkkaetujensa ja tehtävien hoitamisesta tulevien muiden etujensa ohella siitä, että hänen toimikautensa päättyisi eräin varuksin hänen täyttäessään 65 vuotta. A:lla oli kuitenkin oikeus siirtyä vanhuuseläkkeelle 60 vuotta täytettyään. Sen varalta, että yhtiö haluaisi vapauttaa A:n tehtävistään ennen sovitun toimikauden päättymistä, sopimuksessa oli määräys, jonka mukaan A:lle oli kuitenkin maksettava samat eläke-edut, joihin hänellä olisi oikeus toimikauden päättyessä vasta sovitun ajan kuluttua. Yhtiön oikeus irtisanoa sopimus oli rajoitettu koskemaan vain niitä tilanteita, jotka työsopimuslain mukaan oikeuttivat työnantajan purkamaan työsopimuksen. Eläkkeen määräksi oli sovittu 60 prosenttia A:n viimeksi saamasta palkasta luontoisedut mukaan luettuna, kuitenkin siten, että eläkkeen määrästä oli vähennettävä eräät muut eläke-edut. Sen ohessa oli sovittu, että A:n kuoltua hänen leskelleen ja alle 18-vuotiaille lapsilleen suoritettaisiin perhe-eläkkeeksi sanottua eläkettä eräin rajoituksin, leskelle enintään kolmannes ja kullekin lapselle enintään yksi kahdestoistaosa A:lle kuolinhetkellä maksetusta kuukausipalkasta luontoisetuineen.

Yhtiö oli 1.3.1974 vapauttanut A:n tehtävistään. Samana päivänä yhtiön ja A:n välillä solmitulla eläkesopimukseksi nimitetyllä sopimuksella, jonka yhtiön hallitus oli samana päivänä pitämässään kokouksessa hyväksynyt, yhtiö oli sitoutunut edellä mainitun 29.9.1971 tehdyn sopimuksen eläkettä koskevien ehtojen nojalla maksamaan A:lle eläkettä 8 167 markkaa kuukaudessa työsuhteen päättymisestä siten, että eläkkeen määrä, joka oli sidottu palkkaindeksin lukuun 274, tarkistettaisiin vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien indeksilukujen mukaisesti. Yhtiö oli, suoritettuaan vuoden 1974 loppuun mennessä erääntyneet eläke-erät, jättänyt 1.1.1975 lähtien sopimuksen mukaiset maksut suorittamatta. Maksuista kieltäytymistä yhtiö oli perustellut lähinnä sillä, että ennen A:n toimikauden päättymistä tapahtuvan sopimuksen purkamisen varalta sovituilla eläke-etujen maksamista koskevilla ehdoilla oli ollut tarkoituksena turvata A:lle hänen hoitamiaan tehtäviä vastaava toimeentulo tällaisessa tapauksessa. Kun A kohta erottamisensa jälkeen oli siirtynyt toisen yhtiön palvelukseen johtajaksi ja hallituksen jäseneksi, missä tehtävissä hän oli ollut ennen B Oy:n toimitusjohtajaksi tuloaan, eläkkeen suorittamisvelvollisuus oli siitä syystä ja muutoinkin kohtuuttomana rauennut.

Kun ei 29.9.1971 tehtyyn A:n toimeen ottamista koskeneeseen sopimukseen, jota laadittaessa oli puolin ja toisin käytetty lakimiesten apua, eikä myöskään 1.3.1974 tehtyyn eläkesopimukseen ollut otettu ehtoa eläke-etuuksien maksamisvelvollisuuden raukeamisesta taikka näiden etujen tarkistamisesta siinä tapauksessa, että A toimikautensa ennenaikaisen päättymisen johdosta siirtyisi toisen työnantajan palvelukseen, eikä tuollaista rajoittavaa ehtoa voitu katsoa tarkoitetunkaan sisällyttää sopimuksiin, RO oli katsonut, ettei yhtiö ollut vapautunut maksuvelvollisuudesta pelkästään sillä perusteella, että A oli kerrotuin tavoin siirtynyt toiseen toimeen.

RO oli lausunut havainneensa, että A oli jutussa vaatinut maksettavaksi eläkesaataviaan toisaalta 8 167 markan suuruisina kuukausierinä indeksikorotuksineen 1.1.1975 alkaen yhtiön 13.7.1976 alkaneeseen konkurssiin saakka ja toisaalta myös konkurssin jälkeiseltä ajalta kapitalisoituna eläkesaatavana yhteensä 2 228 504 markkaa. Valvoessaan saamistaan yhtiön konkurssissa A oli kuitenkin valvontakirjassaan ilmoittanut saatavakseen "29.9.1971 tehdyn sopimuksen mukaisen jo maksettavaksi erääntyneen eläkesaatavan ja 13.7.1976 heti alkavan eläkkeen ja vastaisen perhe-eläkkeen osalta, 165 248 markkaa vuodessa eli oheisen laskelman mukaan kapitalisoituna saatavana yhteensä 2 228 504 markkaa". Valvontakirjelmään liitetyn laskelman mukaan markkamääräisenä valvottu määrä oli kapitalisoitu 13.7.1976 alkaen lasketun vuosieläkkeen perusteella. Sanotun laskelman laatija oli todistajana RO:ssa kuultuna ilmoittanut sen koskevan vain konkurssin alkamisen jälkeen erääntyviä eläke-eriä. Sen vuoksi ja kun konkurssisäännön 24 §:n mukaan valvottava saatava oli ilmoitettava suuruudeltaan rahassa eikä A:n pääomitettuna ilmoittaman saamisen rahamäärään voitu katsoa sisältyvän ennen konkurssin alkamista erääntyneitä eläke-eriä, RO oli hylännyt kanteen siltä osin kuin se koski ennen konkurssin alkamista erääntyneitä eläke-eriä.

Mitä sitten tuli pääomitettuna valvottuun eläkemäärään, RO oli todennut, ettei kysymys ollut vanhuus- eikä työkyvyttömyyseläkkeestä, joiden osalta oli oikeuskäytännössä katsottu, että vasta konkurssin alkamisen jälkeen erääntyvien erien tuomitseminen maksettavaksi pääomitettuina oli konkurssissa mahdollista. Huoltoapulain 5 §:n mukaisen eläkkeen pääomitettu määrä voitiin etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin säännöksen mukaan vahvistaa maksettavaksi etuoikeuksinkin. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa pääomitettuna valvottu saaminen perustui A:n toimikauden ennenaikaisen päättymisen johdosta eläke-erinä maksettavaksi sovittuihin suorituksiin. Saatava oli luonteensa puolesta rinnastettavissa sellaisiin yksityisoikeudellisiin sopimuksiin perustuviin toistuvaissuorituksiin, joiden oli katsottava raukeavan konkurssin alkaessa. Sen vuoksi ja kun pääomittaminen vaadittujen erien osalta, huomioon ottaen, että näin laskettu saaminen oli määrältään kiistetty, muutoinkin oli näissä oloissa ilmeisen kohtuutonta, RO oli hylännyt kanteen myös tältä osin. Vielä RO oli määrännyt, että konkurssipesä, verohallitus ja pankki saivat jutun laadun vuoksi pitää niillä olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Helsingin HO:n tuomio 26.9.1979

HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, oli jättänyt sen RO:n päätöksen varaan siltä osin kuin A:n kanne oli ennen konkurssin alkamista erääntyneiden saamisten osalta hylätty. Muilta osin HO oli katsonut, niinkuin RO:kin, ettei B Oy ollut vapautunut maksuvelvollisuudestaan sillä perusteella, että A oli RO:n päätöksessä todetuin tavoin siirtynyt toiseen toimeen, ja , toisin kuin RO, ettei myöskään ollut mitään lakiin perustuvaa syytä katsoa asianosaisten välisellä sopimuksella A:lle taattujen etujen olevan kohtuuttomia. Kun A:n pääomitettuna valvomaa konkurssin alkaessa erääntymätöntä saamista ei kuitenkaan voitu pitää sen laatuisena, että se olisi voitu vahvistaa maksettavaksi konkurssipesän varoista, HO oli katsonut, ettei tältäkään osin ollut syytä RO:n päätöksen lopputuloksen muuttamiseen.

Perustelut

Ennen konkurssin alkua erääntyneet saatavat

KKO totesi, että A oli valvonut B Oy:n konkurssissa yhtiöltä olleet saatavansa kirjelmällä, jonka sisältö oli selostettu RO:n päätöksessä, vaatien saatavalleen sanottua etuoikeutta ja korkoa 13.7.1976 lukien. Valvontakirjelmän ohella A oli antanut konkurssituomioistuimelle muun muassa RO:n mainitseman laskelman sekä jäljennöksen B Oy:n hallituksen 1.3.1974 pitämän kokouksen pöytäkirjasta, joka oli sisältänyt yhtiön ja A:n välillä sittemmin solmitun eläkesopimuksen tekstin. Laskelmasta ja pöytäkirjan jäljennöksestä oli ilmennyt, että A:n kuukausieläkkeen määrä ilman sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain palkkaindeksin perusteella vahvistamia tarkistuksia oli ollut 8 167 markkaa. KKO katsoi, että A oli konkurssivalvontaa suorittaessaan siinä määrin yksilöinyt ennen konkurssin alkua erääntyneet saatavansa, että ne olisi enimmäismäärältään vahvistettuna voitu tuomita konkurssissa maksettaviksi. A:n saatavien tultua konkurssissa riitautetuiksi hänet oli konkurssituomiossa osoitettu toteennäyttämään ne eri oikeudenkäynnissä. Tässä oikeudenkäynnissä A oli tarkoin yksilöinyt saatavansa ja niiden määräytymisperusteet. Näistä syistä ja kun yhtiön konkurssin alkaessa oli jo ollut vireillä riita yhtiön maksuvelvollisuudesta kysymyksessä olevien eläkkeiden osalta ja kun myös konkurssisäännön 12 §:n ja 96 §:n 2 momentin säännökset oli siten ollut otettava huomioon, alempien oikeuksien ei olisi pitänyt hylätä A:n kannetta ennen B Oy:n konkurssin alkua erääntyneiden saamisten osalta.

Konkurssin alkamisen jälkeen erääntyvät saatavat

A:n B Oy:n konkurssissa valvoman saatavan perusteista oli RO:n päätöksessä selostetuin tavoin sovittu jo 29.9.1971 tehdyssä A:n toimeen ottamista koskevassa sopimuksessa. Tuon sopimuksen periaatteiden pohjalta A:n eläke-eduista oli tehty vielä hänen toimesta vapauttamisensa yhteydessä 1.3.1974 erillinen sopimus. Sopimusten tarkoituksena oli ollut taata A:lle vanhuuseläkkeeseen rinnastettavat edut jo ennen yleisen eläkelakien mukaisen eläkeiän saavuttamista. Kysymyksessä oli siten ollut niin sanottu varhaiseläke. Harkittaessa, voitiinko sanotunlaiset B Oy:n konkurssin alkamishetkellä vielä maksettavaksi erääntymättömät eläke-erät konkurssissa pääomitettuina valvoa ja tuomita maksettaviksi, oli kiinnitettävä huomiota siihen, että A:n saatavan peruste oli syntynyt sinä aikana, jona konkurssisaatavan oikeusperusteen oli konkurssisäännön 25 §:n mukaan synnyttävä, ja että konkurssisaamisen erääntyneisyys ei ollut sen valvomisen eikä maksettavaksi tuomitsemisen edellytys sekä että A oli eläkettään koskevien sopimusten mukaan tekemällä työtä yhtiön palveluksessa palveluajan pituudesta riippumatta ansainnut eläkkeensä täysimääräisenä. A:n oikeus saada B Oy:ltä eläkettä ei ollut yhtiön konkurssin vuoksi rauennut. Kun yhtiön omaisuus oli määrätty luovutettavaksi konkurssiin, yhtiötä oli lain mukaan pidettävä purettuna. Siten A:lla ei ollut mahdollisuutta saada sopimusten edellyttämää eläketurvaa muista kuin yhtiön konkurssipesään kuuluvista varoista. KKO katsoi, että A:lle eläkesopimuksen mukaan toistuvaissuorituksina maksettava varhaiseläke oli sellainen etuus, joka voitiin erääntymättömiltä osin pääomitettuna konkurssissa valvoa ja tuomita maksettavaksi.

Koska B Oy:n ja A:n välillä 29.9.1971 ja 1.3.1974 solmittuihin sopimuksiin oli sisällytetty yksityiskohtaiset määräykset eläkkeen myöntämisen perusteista, eläkkeen määrästä sekä eläkkeestä tehtävistä vähennyksistä ja muista sen suuruuteen vastaisuudessa vaikuttavista seikoista, sopijapuolten ei voitu katsoa tarkoittaneen, että A:n oikeus eläkkeeseen raukeaisi, jos hän eläkkeellä ollessaan ryhtyisi ansiotyöhön, tai että A:n saamasta eläkkeestä olisi edes vähennettävä A:n vastaisuudessa ehkä saamat työtulot.

A:n eläke-etuuksien kohtuullistamisedellytyksiä harkittaessa oli kiinnitettävä huomiota, paitsi etujen suuruuteen, erityisesti siihen, että A ja B Oy olivat tasapuolisissa neuvotteluolosuhteissa sopineet kysymyksessä olevista eduista ja että ne oli sisällytetty jo A:n toimeen ottamista koskevaan sopimukseen. Sanotussa sopimuksessa kumpikin osapuoli oli taloudellisen riskin tuntien määrittänyt sopijakumppanille vastaisuudessa annettavan suoritteen hinnan. Mainittujen seikkojen vuoksi A:n toimeen ottamista koskevaan sopimukseen ja erilliseen eläkesopimukseen sisältyvät eläkettä koskevat ehdot eivät olleet siinä määrin kohtuuttomia, että niiden sovittelu A:n vahingoksi olisi voimassa olevan oikeutemme mukaan mahdollista.

Mitä eläkkeen pääomitettuun määrään tuli, A ei ollut kannevaatimuksensa määrän kiistämisestä huolimatta riittävästi selvittänyt niitä perusteita, joiden nojalla pääomitetun eläkkeen määräksi oli valvontakirjelmässä ilmoitettu 2 228 504 markkaa. KKO katsoi, ettei A:n elinikäisen eläkkeen pääoma-arvoa näissä olosuhteissa ollut määrättävä korkeammaksi kuin miksi se muodostui verotusteknisten arviointiperusteiden mukaan. Kun laskuperusteiksi otettiin A:n konkurssivalvonnan aikainen 49 vuoden ikä, indeksillä korjattu A:n eläkkeen vuotuisarvo 165 247,62 markkaa sekä tulo- ja varallisuusverolain 49 §:n 4 momentista ilmenevä kerroin 11, määrättiin A:n eläkkeen pääomitetuksi arvoksi 1 817 723,80 markkaa.

Saatavien etuoikeus

A:n ja yhtiön välillä 29.9.1971 tehty sopimus, johon konkurssivalvonta ja jutussa ajettu kanne oli perustettu, oli ollut sopimus osakeyhtiön muodossa toimineen yrityksen johtamisesta sen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Sopimuksessa oli ollut A:n toimivaltaa rajoittaneita määräyksiä. Nuo rajoitukset eivät olleet kuitenkaan merkinneet sitä, että A olisi sitoutunut tekemään työtä työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Muutoinkaan sopimukseen ei ollut sisältynyt ehtoa tuollaisesta johdosta ja valvonnasta. Näin ollen KKO tuli siihen tulokseen, ettei A:n ja yhtiön välinen sopimus ollut ollut työsopimus ja ettei tuon sopimuksen perusteella maksettavaksi vaadittu varhaiseläke ollut miltään osalta etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu työntekijän työsuhteesta johtunut saatava.

Tuomiolauselma

KKO muutti HO:n tuomiota siten, että B Oy:n konkurssipesän varoista vahvistettiin A:lle maksettavaksi eläkesaatavaa 1.1.1975 - 12.7.1976 väliseltä ajalta 8 167 markkaa kuukaudessa eli palkkaindeksillä sen lukuun 274 verrattuna tarkistettuna koko tuolta ajalta yhteensä 225 123 markkaa 5 penniä konkurssivalvonnassa tehdyn korkovaatimuksen johdosta 6 prosentin korkoineen 13.7.1976 lukien sekä eläkesaatavaa tuona päivänä alkaneelta ajalta pääomitettuna 1 817 723 markkaa 80 penniä viiden prosentin korkoineen 23.11.1976 alkaen. Asian laadun vuoksi A:n oli itse vastattava jutussa olleista oikeudenkäyntikuluistaan.